Anna minulle itsesi, 
luottamuksesi, 
niin annan sinullekin 
unelmia hersyviä. 

Sielusi on kaunis, 
elinvoimainen ja herkkä. 
Katseesi täynnä, 
inhimillisyyttä, valovoimaa, 
unelmia ja viattomuutta. 

Sinussa on voimaa, 
mahdollisuuksia
ja vielä monta
laulua laulamatta. 

Tahdon edelleen kuulla niitä. 
Ne ovat niin aitoja,
elämän makuisia
ja voimaannuttavia. 

Anna © Oiva Utumaa

Suurkaupungissa
on vilinää,
se elää ja sykkii
omaan tahtiinsa. 

Se kirjoittaa vielä 
monta luovaa tarinaa 
ja tuoksuu
asvalttisalamoille. 

Suurkaupungissa
ei välitetä ääniallergiasta.

Ja jos et pidä
hälinän helmistä, 
niin et voi nauttia
suurkaupungin 
hedelmistä.

Suurkaupunki
© Oiva Utumaa

Lammessa on laineita, 
liplatusta ja välkettä, 
muurahaisen murinaa
valtameren takaa. 

Jäät itkevät lammessa
ja hierovat ruskettuneita 
poskiaan rantakallioon
kun joutsenet herkistävät 
heleäistä, huhtikuun
huumaan sinivuokoille. 

Nuori neiti huhtikuu, 
hurmaa ja huumaa
ja on täynnä
virtaa ja voimaa, 
kuten suonissani veri, 
joka kuplii ja täyttää
ajatukset uusin mahdollisuuksin.

Lampi
© Oiva Utumaa

En saanut juuri aikaiseks, 
mä niitä urotöitä. 
Mä etsin, kuljin, harhailin 
ja katsoin suviöitä. 
Mä tahdoin tehdä sävelin
ja elämästä laulun,
vaan sainko lahjat sävelen
ja sainko lahjat laulun. 

Jos sain mä synnyin lahjaksi 
vain ryhtini ja kaulan, 
niin silti minä huoli en, 
vaan laulun silti laulan. 
Mä kylvin, niitin, korjasin, 
mut toivon tahdoin pitää. 
Sen viimein sain mä juurtumaan
ja nyt se versoo, itää.

En saanut juuri syntymään, 
vain laulun taikka kaksi.
En saanut suurta kunniaa 
tai tullut rikkahaksi,
vaan lauloin silti maisemaan
mä vuokset sekä luodet 
ja laulun johon soinnutin, 
myös kaikki nämä vuodet.

Oi jospa joskus saamaton, 
sais aikaan jotain suurta,
kaunista ja korkeaa, 
ei pelkkää jutun juurta. 

Saamaton
© Oiva Utumaa

Korpikuusen kannon alle
kuuluu kehrääjälinnun laulua,
sitä kantaa sinne suvituuli,
ja suomalainen sisu.

Soljuvasti ja vakuuttavasti
se nousee myös vuorelle
kun suolaisen suloinen 
pohjantähti nousee saunan ylle
ja menninkäinen kaskeaa,
esivanhempiensa maita
ja muistelee Agrikolaa.

Soikoon soljuvasti 
ja perinnetietoisesti 
huhtikuisen aamuun kirkkauteen 
runon kieli, korpien kätköistä,
myös suomenkielenpävänä.

Soi siis laulullisesti
soljuen niin rikas kuin rakas,
oi, on oma koskenkuohuinen kieli.

Yhdeksäs huhtikuuta
(c) Oiva Utumaa