Niin suuri ihme, ihme ja kumma
on tämä kaikki riemujen summa.
Ei sitä aina arvaa ja tiedä,
saa siksi uusi seikkailu viedä,
mut sinne missä valkenee huomen
ja laulaa rastas tuoksussa tuomen.
Saa koittaa aika suvisen suomen
ja kuulas aamu, puhtoinen huomen.
Mä haluun tulla ja mennä, mennä ja tulla,
tulla ja mennä, tule mukaan ja lennä.
Sain sulta kerran lahjaksi aikaa
ja hetkiin pieniin iloista taikaa.
Nyt sitä mulle hetkeksi riittää,
saa vielä paljon kylvää ja niittää.
On täällä ihmeet suuret ja pienet,
vaan askel pieni minne mut vienet,
aamusta iltaan, polulle tuolle,
vaan älä koskaan suruiksi suolle.
Voin ehkä olla pieni ja hento
ja totta kuten joutsenen lento,
ja siksi kerran siiville nousin
ja sinitaivaan purppuraa sousin.
Siis täältä tullaan nyt sekä tässä,
sen huomaa kaikki varmasti kyllä.
Kun olen soppaa hämmentämässä,
saa siitä kiittää vain hymyilyllä.
Ei valu pienet hetket nää hukkaan,
kun laittaa varpaat puuvilla sukkaan,
ja mokkakenkiin aamussa astuu
ja vielä kerran sateessa kastuu.
Saa tulla vastaan tyynet ja tyrskyt
tai hellesäät ja pohjoiset myrskyt
ja sinitaivaan kirkuvat lokit,
voi niille vaikka kajauttaa rokit.
kun laittaa varpaat puuvilla sukkaan,
ja mokkakenkiin aamussa astuu
ja vielä kerran sateessa kastuu.
Saa tulla vastaan tyynet ja tyrskyt
tai hellesäät ja pohjoiset myrskyt
ja sinitaivaan kirkuvat lokit,
voi niille vaikka kajauttaa rokit.
Tulla ja mennä © Oiva Utumaa
Kommentit