Näin unta että itkin, 
haukoin henkeäni ja huusin. 
Se taisi olla painajaista,
päiväunta satumaista. 

Tukahdutettuja tunteita,
varastettuja vuosia,
kadotettuja ystäviä,
ja sitä suurta kuuluisaa tuskaa.
 

Outoja kuvia unet luo,
ne maalaavat oman maansa.
Joskus niin tutun ja turvallisen,
ja joskus taas oudon ja vieraan.
 

Unta on mukava katsella,
kun se perhosen siivin lentää,
vaikka se toisinaan hämmentää,
kun sen kertomat estoitta entää.
 

Silti ne raikkaat ja virkistävät
säilyvät mielessä pitkään.
Joskus en muuta mä tahtoisikaan
kun vain nukkua aamulla pitkään.
 

Mutta eilen näin vain unta että itkin,
ja kuljin ahdistuneena kaupunkia pitkin.

© Oiva Utumaa