Sataa vettä vielä hetki, 
puhuu tuuli kylmä yksin,
kun kohta jälleen lehto täyttyy väreistä.

Se ruskan taikaa on.
Se ruskan taikaa on.

Taas värit suutelevat varjoja,
joita hiipivät päivänsäteet luovat.
Nyt kun ilta on valosta raikas,
eikä kiirekkään asu missään.

Voiko mielesi olla kirkas.
Voiko silmistä kajastaa valo.
Nyt kun kesä mennyt on,
ja vuorilla tanssii syyskuu.

Syksyn sävel satoa,
se sielusta ei katoa.

Et taas mahtanut 
itsellesi mitään, kun taas noin astelit.
Pysähdyit, otit kuvan ruskasta
ja talletit sen. Muistojen virkistävän virtaan.

Taidat pitää ruskasta. Sen tunnelmasta.
Sen ajattomuudesta. Se puhuttelee.

Vaikka toisaalla, kenties arjen askareissa,
saatat miettiä tuokion hiljaisen.

Voiko perhonen lentää syyskuussa.