Uni ei taaskaan tullut, 
vaikka ulkona on pimeä. 
On ollut jo kaksi kuukautta. 

Liekö uni kukko, 
se joka käskien ei laula. 
Se joka arvokkaana astelee, 
kukkona kulkee, tunkiolta tunkiolle.

Paistaa se aurinko 
risukasaankin.
Niin ja ilmeisesti.

Täältä ei risuja löydy
vain niitä ruusuja,
elämän makuisia,
suloisen suolaisia,
kuunvalon kasvattamia.

Jaa, mistä minä sen tiedän,
no kun ei se aurinko paista 
ja värit ovat kaukana,
mutta aamuun on edelleen aikaa,
toiveunen verran.

© Oiva Utumaa