Kimalainen pörröturkki
alkoi uuden retken.
Voikukkaan se ensin kurkki
istui siinä hetken.
Siivillensä nousi siitä
matkaa päätti jatkaa,
kielonkukkaan löytyi niitä
vielä pitkin matkaa.

Kielonkukka, kellohuntu
säveltänsä soitti.
Asui siinä kevään tuntu,
johon kesä koitti.
Kimalainen kielonkukkaa
sävelistä kiitti,
ihaili sen nuorta nukkaa,
kielolle se riitti.

Matka jatkui leppoisasti,
uutta päivää kohti,
sinne missä aamuun asti
päivänpaiste hohti.
Yli niityn satumaisen,
tuomipuiston laidan,
sinne missä kimalainen
osti uuden paidan.

Kesäillat purppuraansa
soittaa pohjan teillä.
Valo kultaa jylhän maansa,
nyt on kesä meillä.
Valonsäteet unelmille
antaa juhlan tunnun.
Voikun niistä ystäville
voisi tehdä hunnun.

Lausui viimein kimalainen
illansuuta vasten,
tänään koittaa toisenlainen
karkkipäivä lasten,
jossa kaikki aikuisetkin
voivat osaa ottaa,
sekä duurisäveletkin,
kunhan eivät sottaa.

Vielä unen tunnelmassa
kimalainen sai vaan,
pilviharson purppurassa
nähdä värit taivaan.
Kesäpäivä satumainen,
hehku taivaansinen.
Unissaankin kimalainen
on niin onnellinen.

Kimalaisen kevätretki © Oiva Utumaa