Ei ystävää noin vain jätetä,
heitetä roskakoriin kuin tiskirättiä.
Ystävyys on kallista,
vastavuoroista,
kultaakin kalliipaa,
vaikka se itsestäänselvyydeltä
joskus tuntuukin.
Nyt kun sataa,
ja kun varjot kasuvat sateessa,
itää ajatus mielessä.
Minne se päivä meni,
missä kaikki valo on,
ilo, riemu ja iltarusko hehkuvin.
Niin ja miksi on niin tylsää,
harmaata, hiljaista,
tasaista ja tappavaa,
ahdistavaa.
Huomenna päivä on uus,
paistaa se päivä risukasaankin.
Niin varmaan, paitsi että minun
kasssani ei edes ole risuja.
Vain niitä ruusuja rosoisia,
vastakarvaan silitettyjä,
kaipauksen kasvattamia,
vastavuoroisesti tuoksuvia.
Nyt kun tämän tiedät,
niin lähtisitkö silti
kanssani niitylle,
aurinkoa katsomaan,
varjoihin tanssimaan,
vuodenkierrossa valssaamaan
yhä elelleen uudestaan,
elämänmyösteiseti
ja vastavuoroisesti.
Vastavuoroisuudesta
© Oiva Utumaa
Kommentit