En ole saanut ihailua
aikaan pitkään,
katseita, niitä kauniita,
sanoja pieniä
ja hetkiä kauniita.
Olenko vain
itsestäänselvyys,
samantekevää,
muisto menneestä
kukka joka eilen
vielä suloisuuttaan säteili
ja hehkuaan loisti,
ja kukka jota
maailma palvoi.
Enkö kelpaa enää,
etkö rakasta minua enää!
Myös minulla on
niitä tarpeita
kauniin naisen,
niitä pieniä,
jotka joskus
kuiskivat korvaan
arjen keskellä,
pyykkivuoren sylissä
elämän suolasta,
sävelin keski-ikäisin.
Olenko vain muisto
yhdentekevää, hahmo
jota et edes huomaa,
soitin orkesterissa,
se epävireinen,
se joka korville kuuroille soi.
Etkö halua minua enää!
Olenko vain tuo kukka,
joka eilen pois kuihtui
ja muistoksi vaihtui,
vaiko kukka se,
jolla edelleen,
on niitä
naisen kauniin,
kauniinnaisen tarpeita.
Kauniinnaisen tarpeita © Oiva Utumaa
Kommentit