En minä yksinäisyyttä juhli, 
sytytä kynttilää ahdistukselle
jonka sävelmä pimeän 
sylissä kehrää
ja joka voimansa
varjoista raastaa ja kuiskii 
jäätävät terveiset 

kun huokaus viimeinen
lausui jo jäähyväiset
ja kun pirut polkkaansa tanssivat. 

Miksi minut siunattiin, 
juhlaa juhlimaan laitettiin, 
unohdusta, raastavaa, 

unelmoimaan
huomisesta, päivästä
joka koskaan ei koittanut. 

Olen sävelmä eksyneelle 
raikas ja vapauttava 

toiveiden taivaan alla, 
askelin kukon 
tuoma huomen 
joka jo minuutin pidempi
unohduksen eilisen
juhlaa jo on.

Pimeän sylissä © Oiva Utumaa