Olit hetken hiljaa, 
et puhunut mitään,
kuuntelit. 

Olit varmaan jo odottanut minua.
Miettinyt missä kuljen. 
Mutta tänään, kun kohtasimme, 
kerroin sinulle vuosista,
sinä muistutit minua päivistä.

Niin se vain on,
niin se aika kuluu. 

Sitä ei vaan aina huomaa
ja ymmärrä. 
Sitä kun on vaan 
aina ikuinen nuori. 
Vuosiansa tuhlaa
ja haihattelee. 

Mutta joskus on
aika pysähtyä,
katsoa peiliin, 
päästää irti 
ja ottaa vastaan uutta,
olla osana tätä päivää.

Joskus muistot ovat kultaa, 
joskus hopeaa. 
Joskus sitä havahtuu
ja ymmärtää ajan kulkevan. 

Joskus asiat on
vaan hyväksyttävä,
sillä aika kulkee eteenpäin. 

Lapsuuteni kesistä 
virtaat edelleen, 
sinä muistojeni puro,
mutta tänään virtasit arvokkaasti.

Arvokkaammin kuin ennen, 
tai ehkä vasta nyt
sen huomasin. 

Kirjavat vuoteni,
suuri kiitos. 
On tullut aika päästää irti 
suvannosta
ja jatkaa matkaa. 
Kohdata pelkonsa, 
suuri tuntematon
ja luottaa. 

Vielä on virtaa jäljellä
ja vielä on koskia laskematta. 

Muistojeni puro
(c) Oiva Utumaa