Tänä aikana kun mikään ei ole totta.
Voi helposti todeta ettei koskaan ollutkaan.
Näinkö sen piti olla, näinkö sen piti käydä.
Valheen kuuraamaa kusetusta,
halpoja sanoja, vihaa kaunaa ja kateutta,
eripuraa sekä ääretöntä ahneutta. 

Voi taivas mikä maailma. 
Ah kuinka mahtavaa, paskaa, mahtavaa, paskaa...

Ken varjoissa hiipii hän varjoja on.
Voi liikkeensä paljastaa valo auringon.
Nousi aurinko punainen idästä,
ja se siirtyi takaisin itään, 
kuin vain jälleen todetakseen,
ettei sieltä tullut yhtään mitään. 

Siis mitään, siis mitään, mutta pölypilvi musta... 
Ja siihen päälle vielä, ...yksi litra kusetusta. 

Pääsi piru jälleen irti, sen hukka jälleen peri. 
Taas myrkkypilven alla virtaa vuodatettu veri.

Loinko silmäyksen kirkkaan aamuun,länteen vaiko itään, 
mutta jälleen tuli mieleen, eihän tästä tule mitään.

Mitähän vielä © Oiva Utumaa