Näinä marraskuun tunteina 
kun illat katsovat
surullisin silmin
kaipaan virkistävää vapautta, 

valon hiljaista kuiskintaa, 
sitä samaa josta 
josta kissankellot kuiskivat
kun pimeys puhuu 
mutruisin huulin 
ja pelokkain sanoin. 

Valo kuiskii hiljaa
samettisin sävelin
vaikka kaukaa puhuukin.

Kuiskaan itsekkin,
hiljaisen kuiskauksen,
herkästi
kuin hiljanen ensilumi
välitön ja viaton,
kaivaten
kuin vilpitön katseeni
joka maailmaa tulkitsee.

Valon hiljaista kuiskintaa © Oiva Utumaa