Huoli huomisesta ei lakkaa,
se tanssii rauhattomana ympärillä
seuraten kipuna kintereillä.

Minne katosivat pennit pienet,
laskuihin eivät riittäneet,
arjen pikku askareisiin.

Maailman tuulissa
liikkuivat taas ajatukset.

Huominen koittaa ajallaan
ja toivottavasti
pöytä katettuna
myös minulle.

Nyt pihlajanmarjat
kypsyvät auringossa
ja ilmassa on 
jo syksyn tuoksu.

Ehkä huomenna helpottaa,
myös tämä ahdistus.

Ensi viikolla
sitten taas leipäjonoon.

(c) Oiva Utumaa