Taas lorvi torvi, 
käyrä mäyrä, 
nuotti viivastolla,  
siinä kohtaa missä 
vielä joskus luki nolla. 

Ja pomppi komppi, 
lento rento, 
uimaan kuutamolla, 
siellä missä yksin
ei saa tahtilajit olla. 

Ja rumpu kumpu, 
rytmin soitti, 
soolot suolaisesti, 
patarumpu puhui, 
ihme että hermot kesti. 

Niin jousi sousi
viulunkielen, 
mutta ei kai sellot, 
suloiset ne koskaan
sano, täytyy siirtää kellot. 


Lento rento (Konsonanssi resonanssi )
(c) Oiva Utumaa 

Villakoirat antavat tassua 
ja se on melko hassua. 
Villakoirat ovat niin kilttejä
ja ne rakastavat filttejä. 
Kun käkilinnut kukkuvat
niin villakoirat nukkuvat,
lastenhuoneen sängyn alla, 
unta luumuun  maalaamalla. 


Lastenhuoneen villakoirat 
(c) Oiva Utumaa

Et ehkä tiennyt 
mitä teit kun hulluttelit
ja astellut kasteessa, 
suunnittelit suuria 
ja paloit halusta. 

Nyt vain hiljaisuus 
asuu hetkessä 
ja satakielet 
laulavat hiljaisuuteen. 
Ikkuna on vielä huuruinen. 



Huuruinen ikkuna 
(c) Oiva Utumaa

Kirpun selkään istui loinen, 
rehvakas ja aikamoinen. 
Kerran sitä kaikki palvoi, 
joskus silloin, pöllöt valvoi. 

Saivarteli sammakoita 
suloinen ja kaunis noita. 
Laittoi nenän päälle voita, 
kertoi noita tarinoita.

Keitossa on saivarsuopaa, 
tarjolla siis lisää juopaa. 
Päätä itse, souda huopaa, 
paista pannu pahansuopaa.

Muista silti herkutella, 
sanataiteen raikkaudella.
Ettei sanat turhat parjaa, 
koskaan enää hammasharjaa. 



Kirppu ja loinen
(c) Oiva Utumaa

Taas perhoset lentävät 
keskellä päivän, 
on niillä vain päivä tää aikaa. 
Ne taaksensa jättävät 
varjojen häivän,
ne lentävät keskellä taikaa. 

On niillä vain siipensä 
valkoiset aivan
ja niillä ne lentonsa kantaa. 
Ne taaksensa jättävät 
huolen ja vaivan
ja maalaavat taivaitten rantaa. 

Jää lennosta perhosen 
taivaalle juovat 
kun mettä ne auringon maistaa. 
Ja perhoset suloiset 
kesän taas tuovat 
ja ahkera aurinko paistaa. 

Oi jospa vain itsekkin
välkkessä aamun 
mä lentäisin pilvien päällä. 
Kun sataa, kun vilustun, 
haaveet ne saa mun, 
vaan astelen alhaalla täällä. 

Taas perhoset lentävät 
keskellä päivän,
on niillä vain päivä tää aikaa. 
Ne taaksensa jättävät 
varjojen häivän 
ja lentävät keskellä taikaa. 

Ja siipensä kantavat 
helmasta lehdon, 
ne välkettä päiville tuottaa, 
ne kantavat sylissä 
elämän kehdon, 
ne rastaiden lauluihin luottaa. 



Päiväperhoset 
(c)  Oiva Utumaa