Vitilumen alla asuu meri,
jonka aallot vielä nukkuvat
kevättalven pakkasen peiton alla,

aikana jolloin aamu hieroo silmiään
ja päivä herää unestaan,
unisen mereni yllä.

Minulle meri on totta,
niinkuin toisille päivä ja yö
ehkä kuutamo, taivas ja maa.

Kuulen jälleen tuon meren laulun,
kutsun aaltojen, välkkeen laineiden,
hohteessa, joka kuvaasi kantaa.

Olet aurinko, joka päiviini
kauniina loistaa,
niin pieniin, suuriin
kuin myös hiljaisiin.

Sielutar sinä,
lahjoista suurin,
meren lapsista kaunehin.

Olet aurinko,
sieluista suurin,
sielukas sielutar.

 

Vihdoinkin, viimeinkin
uskothan sen.

 

Lohturuno sieluttarelle © Oiva Utumaa