En minä pimeyttä juhli,
pidä karnevaaleja
kun nyt köyhyys
tuvassani astelee.
Ikkunani avaan
ja annan ensilumen
puhdistaa haavani,
mieleni vaeltaa
lapsuuteen takaisin,
nyt kun lapset
pulkkamäkeä laskevat,
parvekkeeni alla.
Ehkä minustakin
kasvaa aikuinen,
herra arvokas,
joka ensilumessa
salaperäisenä astelee,
tai ehkä jään vain
lapseksi, joka
kirkkain silmin
maailmaa katsoo.
Kohti valoa,
päivää uutta,
varjoista yön
haavoittumatta.
Lapseksi,
jota valo
sylissään kantaa.
Lapseksi,
joka sielustaan
valoa antaa.
Valon lapsi © Oiva Utumaa
Kommentit