Otan happea ja huokaan,
kuu nousee kohta
ja kasvaa sirpistä puolikuuhun.
Sen valosta huokuu sävel,
soitto ja huomen,
lumo, joka kutsuu
ja kantaa yli vuorten.
Nyt hiljaisuus kuiskii,
olen pieni, hento ja hauras,
tahdon levätä hetken eilisen
ja huomisen sylissä.
Unteni kuu luo taas lumoaan
ja paljastaa kehräävät kasvonsa.
Se hymyilee, iskee silmää,
on hullunkurinen,
ja se myös röyhtäisee.
Ja niin taas
silmäkulmissani
asuu hymy, pilke,
hämmennys ja inhimillisyys
ja tahatonta komiikkaa
ja sille jaksaa nauraa.
Voi luoja, taasko se tapahtui.
Pieraisinko,
erehdyinkö nauramaan.
Tässä sitä taas ollaan
ja täältä tullaan,
hennosti ja hauraasti,
mutta silti inhimillisesti.
Ja niin kuu,
unteni kuu, kehräävä kuu
jatkaa taas kulkuaan.
© Oiva Utumaa
Kuu jatkaa kulkuaan.
Kommentit