Olen ollut hukassa, 
tiellä tiettömällä,
iltatuuleen astelin.

Otti helle minut syliinsä, 
heitteli hetken,
kantoi sinisen laulun syleilyyn.

Painottomana leijuin, 
unohduksissa, 
hetkestä hetkeen.

Joskus täytyy vain unohtaa,
ja vielä kerran unohtaa.

En minä sinua silti unohtanut,
ei, älä sitä pelkää, 
en vain jaksanut aikuinen olla,
aina vain aikuinen.

Loi helleaalto taikojaan,
sai aatoksissa astumaan
tuona sinisenä hetkenä,
kun taivaan tähdet nukkuivat,
ja minä valvoin,

tuon hetken,
sinenhohteen  hetken,
unohduksissa.

Kun otti helle minut syliinsä. Ja antoi painottomana olla.